lauantai, 18. toukokuu 2019

Hauskanpito ilman viinaa on teeskentelyä?

Selvä viikonloppu! Tai ainakin melkein selvä, eilen join Leijonien peliä katsoessa yhden oluen ja tänään yhden jallukolan, kaksi lonkeroa ja yhden oluen koko päivän aikana. Kohdallani tuo määrä pyöristetään nollaan.

Siivosin kämpän ja parvekkeen, imuroin ja pesin pyykkiä. Palkitsin itseni jallukolalla ja röökillä. Kaverit poikkesivat kahvilla pikaisesti. Aurinko paistoi ja oli ihanan lämmintä. Istuskelin partsilla ja nautin keväästä. Ötökkäkammoisena pakenin lopulta isoa ampiaista sisätiloihin ja muistin taas miksi kesä onkin perseestä. Perunoita kuoriessa avasin ison lonkeron, mies tuli ylitöistä kotiin ja heitti jonkun piikikkään kommentin lonkustani. Olin unohtanut ostaa ruisleipää ja ilomielin kirmasin K-Markettiin, koska takaisin kävellessä on hyvin aikaa juoda yksi tölkki. Pääsin siinä matkalla rapsuttelemaan ihanaa isoa mustaa koiraakin<3

Illalla avasin yhden oluen ja enemmänkin olisi maistunut, mutten kehdannut enää avata. Toinen menee kuitenkin aamulla töihin, silloin on törkeää kiskoa bisseä vieressä. Tosin, montako kertaa mies on kännäillyt kun itse olen ollut töissä viikonloppuna...? No, se ärsyttää, joten itse on ainakaan sellaista tee.

Nyt mies on jo nukkumassa ja mulla olisi jääkaapissa yksi iso lonkero ja pieni olut, mutta olen päättänyt kärvistellä ilman niitä. Ehtii ne juoda ensi viikonloppunakin. Kaverikin tuossa viestitteli alkuillasta, että "Pitäiskö lähteä keskustaan parille?", mutta jouduin kieltäytymään kutsusta. Olen sen verran tehokkaasti istuskellut baareissa ja ostellut kaikenlaista hetken mielijohteista viime viikkoina, että nyt tili on jo joko miinuksella tai sitten siellä on jäljellä senttejä, en uskalla katsoa. Palkka tulee vasta maanantaina, joten se rajoittaa tehokkaasti vaihtoehtoja aktiviteettien suhteen. 

Silti olen jollain tavalla pettynyt tähän viikonloppuun. Se on ikäänkuin mennyt täysin ohi, eikä minulla ole ollut edes hauskaakaan. Kotona murjottaminen ja siivoaminen ei täytä vaatimuksiani hauskanpidosta. Mikä siinä on, ettei viikonloppuisin voi enää olla hauskaa ilman viinaa? Mikään ei tunnu miltään ilman pientä määrää alkoholia. Ärsyttää ja vituttaa ilman alkoholia. Ihmisiä ei siedä selvinpäin, vasta promilleissa alkaa ympäristö ja elämä vaikuttaa siedettäviltä. Onko vika minussa vai ympäristössä?

keskiviikko, 3. huhtikuu 2019

Kirotut aamut!

En ole aamuihminen. Luonnollinen vuorokausirytmini on ilta-/yöpainotteinen, työttömänä tai pitemmillä lomilla ollessa vuorokausirytmi aina valuu siihen, että menen nukkumaan 02-03 ja herään 10-11. Toki pystyn joka ikinen viikonloppukin kääntämään homman niin, että menen nukkumaan aamuyöstä ja nukun puoleenpäivään. 

Joka perkeleen aamu on ihan yhtä vaikeaa ja vittumaista kammeta itsensä sängystä ylös klo 05.05. Kiky-aamuina vieläkin aikaisemmin. Varsinkin, kun piristyn aina illalla, vaikka olisin hortoillut päivän kuinka koomassa tahansa. En edes pysty muistamaan koska olen viimeksi viikolla nukkunut enemmän kuin 7 tuntia yössä! Yleensä yöunet jäävät jonnekin neljän ja kuuden tunnin välille ja aina väsyttää ihan armottomasti. 

Ja jos jollain helvetin ilveellä pääsisikin ajoissa nukkumaan, herään silti monta kertaa yössä milloin mihinkin. Ja mikään määrä kofeiinia ei riitä enää piristämään.

Olen väsynyt, vihainen ja vittuuntunut kroonisesti, sekä inhoan iloisia ja pirteitä aamuihmisiä, jotka tulevat kiekumaan hyvää huomenta paita oikeinpäin puettuna päälle, kun raahaudun naama norsunvitulla rystysiä maassa laahaten silmät puoliummessa työpaikalle.

sunnuntai, 10. maaliskuu 2019

Pitäkää lapsiperhearkenne!

Taas yhdelle kaverille tuli persehedelmä ja toinen kaveripariskunta ilmoitti odottavansa perheenlisäystä. Mielessäni poistin koko köörin kaverilistaltani, koska tiedän jo entuudestaan, että yhteydenpito jää pois muksujen myötä. Ja se sopii kyllä minulle, lisääntyneet ihmiset eivät enää osaa puhua kuin yhdestä aiheesta, lapsista. Ja paskavaipoista. Kylläpä kiinnostaa.

Eilen lähdin yhden kaverini kanssa viettämään iltaa baarittelun merkeissä ja hauskaa oli. Tämä on niitä asioita joista en suostuisi luopumaan; vapaus mennä silloin kun huvittaa. Harmi vaan, että aikuistuneet kaverit eivät enää lähde mihinkään, koska kersa. Onneksi on velä muutamia, joiden kanssa voi kuvitella olevansa vielä nuori, villi ja vapaa, hahhah.

En edes pysty kuvittelemaan miten sen rääkyvän ja paskovan käärön tulo muuttaa koko elämää. Enkä edes tottapuhuen niin välitäkkään miettiä, saan meinaan hengenahdistusta ja lieviä paniikkioireita jo ajatuksestakin, että tuo sattuisi omalle kohdalle. Brrr... 

On vaikea onnitella tuoreita vanhempia tai raskausuutisen julkistanutta kaveria, kun lähinnä käy sääliksi. Mutta kukin tavallaan, pääasia on, että on onnellinen lasten kanssa tai ilman niitä. 

maanantai, 25. helmikuu 2019

Sosiaalinen elämä kännykän kautta, mitä vikaa?

Helvetti miten ärsyttää kun joku alkaa vaahtoamaan, että miten ärsyttävää on, että kaikki aina vaan räpläävät kännyköitä, kun pitäisi tavata kasvotusten tai jutella edes puhelimessa. Mutta onko pakko jos ei tahdo?

Olen ihan tyytyväinen sosiaaliseen elämääni lähinnä WhatsAppin ansiosta. Ja tätä ennen, tai miksei nyttenkin, tekstarit palvelivat aivan mainosti. Kännykkä on myös siitä mahtava kapine, että minun ei ole mikään pakko vastata yhtään kenenkään yhtään mihinkään ellei satu huvittamaan. Aina ei huvita.

Kännykkä myös pelastaa päivittäin kiusallisilta ja hermoille käyviltä tilanteilta, varsinkin joukkoliikenteessä. Napit korviin ja ruutu nenän eteen niin ei tarvitse kuunnella tai katsella idiootteja. 

Voin olla sosiaalinen, mutta omilla ehdoillani ja silloin kun minulle sopii, eli silloin kun olen hyvällä tuulella ja jaksan sosiaalisia kontakteja muihin ihmisiin. Turha kuvitellakaan, että väännän naamani tekohymyyn ja latelen latteuksia jos ei vittuakaan kiinnosta. Jos olen totaalisen kyrpiintynyt koko ympäröivään maailmaan, en jaksa jutella kenenkään kanssa ja haluan olla rauhassa, niin silloin olen sitä. En välttämättä heti vastaa soittoihin tai viesteihin ja julkisilla paikoilla yritän vältellä kaikenlaista keskustelua katsekontakteista puhumattakaan. Antakaa minun olla välillä epäsosiaalinen jos haluan!

 

perjantai, 8. helmikuu 2019

Perjantai-illan avautuminen autoilusta.

Uskokaa tai älkää, mutta vietän perjantai-iltaa selvinpäin ja juon vain darjeeling-teetä Daryl Dixon-mukista. Itseasiassa tämä on jo toinen viikonloppu putkeen. Tosin viime perjantaina yritin ryypiskellä, mutta päädyin hyvin nopeasti yrjöämään lähes sisuskaluni pihalle, kirottu vatsatauti-kuume-räkätauti-kurkkukipu-horkkavilu-vitutus. Oikeastaan tämä viikkokin meni niissä merkeissä, oli tosi lystiä. Olin 6 päivää ilman tupakkaakin, varmaan henkilökohtainen ennätys. Tänään jo korjasin sen erheen ja ostin naapurilta 4 askia.

Olin myös hyvin lähellä mahdollisuutta saada uusi työpaikka, mutta homma kusi autottomuuteeni. Ja siitä nyt tämänkertainen julkinen itkupotkuraivari.

"No, osta auto!" Niin minulle nyt jatkuvasti sanotaan. Kuulen sitä viikottain. Vituttaa.

Pääsin juuri vanhasta eroon, puoli vuotta se ehtikin seistä ennenkuin sopiva täsmäostaja löytyi ja vei romun helvettiin. Minulla on nyt ihanan vapautunut ja stressitön olo ilman autoa! Nautin tästä kun ei tarvitse koko ajan murehtia jatkuvaa rahanmenoa autoon liittyen. Hitto, vakuutukset, voi paska ajoneuvovero, onkohan tilillä tarpeeksi katetta niihin? Onko varaa tankata että pääsee kulkemaan viikon töissä? Mikä vittu tästä paskasta NYT tänään hajosi? Onko mulla varaa korjata se? Onko visakortilla tarpeeksi limittiä taas tähänkin juttuun? No, nyt se ei lähde käyntiin, eikun uutta akkua ostamaan tai oho, nyt taisi vetonivel/pyöränlaakeri/tukivarsi hajota, kansiremontti olisi edessä hetkellä millä hyvänsä, jaajaa että takajarrusatulat pitäisi taas uusia, uudet iskaritkin täytyy laittaa tilaukseen, mahtaako nämä renkaat mennä vielä yhdestä leimasta läpi, apua, miksi tää näyttää, että keskikulutus on satkulla 54 litraa, perkele koko putkisto tipahti tielle, hei mihin kaikki öljyt hävis koneesta ja voi vittujen kevät, onko uudet turbot noin kalliita?

Tätä ihanuutta auton omistaminen oli minulle viimeiset vuodet! 

Miksi haluaisin nyt ostaa viimeisillä rahoillani jonkun muutaman satasen vessan, jolla ajaminen olisi täyttä tuskaa ja jatkuvaa epävarmuutta? Olen lopen kyllästynyt murehtimaan jatkuvia ongelmia ja rahoittamaan niitä. En halua omistaa autoa! Haluan edes nyt hetken nauttia siitä, että maksan kulkemisistani kuukaudessa 49€ bussikortin muodossa. Haluan mennä valmiiksi lämpimään autoon, laittaa kuulokkeet korviin, olla omissa ajatuksissani ja istua tekemättä mitään. Nyt minulla ei ole kiire, kulkeminen kestää sen minkä se kestää, eikä se ole minusta kiinni. Jos myöhästyn töistä siksi kun bussi leviää tielle, minua hymyilyttää. Sellaista sattuu, eikä minulla ole kiire enää mihinkään. Jos oma autoni leviää tielle kesken matkan, menen paniikkiin.

Jo pelkkä auton omistamisen vastuu, puhumattakaan vastuusta kuljettajana, on minusta ahdistavaa. Tai siitä vain jotenkin tuli sellaista. Nyt kun vastuu on jollakin muulla, voin rentoutua.

Mutta millä pääsen koskaan mihinkään töihin, kun niin monissa ilmoituksissa on kohta "Oma auto välttämätön työpaikan sijainnin vuoksi."