Aaaarrgghhh!

Se aika kuukaudesta ja PMS-oireet tuntuvat vain pahenevan jatkuvasti. Minusta tulee täysi hirviö, mielialat heittelevät hirveää vuoristorataa, saatan liikuttua kyyneliin nähdessäni söpön koiran ja minuuttia myöhemmin saan raivokohtauksen jostain. Plus että olen turvonnut kuin ilmapallo ja ruokahaluni on loputon. Enkä saa nukuttua kun pyörin sängyssä ja mieli käy ihan ylikierroksilla.

Kerroin tutulle lääkärilleni sekoiluistani ennen menkkoja, olen karjunut tuntemattomille ihmisille kaupassa jostain pikkujutuista, olen saanut raivareita liikenteessä, olen purskahdellut itkuun mitättömistä jutuista, olen saanut paniikkikohtauksia ja ahmimiskohtauksia, en vain kykene hallitsemaan itseäni ja tunteitani yhtään tiettyyn aikaan kuukaudesta.

En olisi uskonut, että uskallan sanoa sen ääneen. Sanoin, ja sain masennuslääkkeet. Hakematta jäi. Nyt sekin resepti on vanhentunut sillävälin kun jahkailin sitä. Nyt en kehtaa pyytää uutta. 

Toisekseen, lähden karkuun jos mainitseekin sanan "gynekologi". Olen yli kolmekymppinen enkä ole koskaan käynyt gynellä! Enkä mene. Minut voisi saada raahattua tajuttomaksi lääkittynä sellaisen vastaanotolle, en ikipäivänä kykenisi muuten. Ihan kamala ajatuskin!

Miksen voinut vaan syntyä mieheksi, naisena olo on ihan perseestä!