Joskus sitä onnistuu yllättämään jopa itsensä. Näin meinaan kävi viime perjantaina, onnistuin vastoin omia odotuksia tempaisemaan itseni niin tukevaan jurriin, että suoritin näyttävien kaatumisten sarjan hirveässä pyörimähumalassa ja vieläpä poissa kotoa.

Tämä ei siis, varmaan vastoin kaikkia oletuksia, kuulu enää tapoihini. Olen yleensä ymmärtänyt pysyä kotona pyörimässä perseelläni mikäli alkaa liikaa vipattaa. No, nyt meni vähän mönkään jostain syystä. Näin jälkikäteen suoritustani arvioiden ja syitä etsien, päädyin muutamaan klassiseen virheeseen. Ryyppääminen ei nyt mitään rakettitiedettä ole ja melko säällisessä kunnossa pystyy itsensä pitämään pelkästään muistamalla kaksi asiaa:

1. Muista syödä riittävästi jo ennen kupittelun aloittamista ja napostele edes jotain sen aikana

2. Muista juoda tasaisin väliajoin tarpeeksi vettä

En tehnyt kumpaakaan. Puolenyön aikaan en edes tajunnut olevani aivan liian humalassa lähteäkseni baariin, vaan se tuntui silloin ihan kuningasidealta! Velatkin oli jo siihen mennessä ehtineet muuttua saataviksi ja äly oikein säteili. Mutta onneksi isäntä oli mukana, muuten olisin päätynyt jonnekin aivan muuhun osoitteeseen kuin omaan... Putka tai päivystys tulevat nyt noin ensimmäisenä mieleen.

Baariin piti mennä vain yksille (jeah right, nii aina) ja taisi siinä jokunen mennäkin. Fisushotteja pöytään kantaessani aloin epäillä olevani hieman tuiterissa, kun enemmän likööriä oli pitkin lattiaa kuin laseissa. Ihme etten lentänyt jo siinä vaiheessa ulos, kun tiskiltä pöytään johti kiemurteleva fisuvana:D Joku mies tarjosi vielä yhdet (tai ehkä kahdet) ennenkun oli pakko lähteä pysäkille. Ja sitten oltiinkin jo jännän äärellä!

Siitä pubin ovelta on YKSI askelma maahan, mutta sekin oli liikaa meikäläiselle. Portaan korkeus ilmeisesti huimasi pahoin ja pökerryin kauhusta suorin vartaloin pihaan. Viimeinen muistikuva on bussipysäkiltä, missä en kyennyt yhtä aikaa pitämään katsetta lähestyvässä dösässä ja seisomaan. Taas kaaduin kuin lauta, tällä kertaa tosin päähän sattui aivan helvetisti iskettyäni luupääni katukivetykseen ihan kunnolla.

Bussikuski oli kuulemma kovasti epäillyt kykeneväisyyttäni edes nousta kyytiin, jotenkin se on sitten kai onnistunut. Autosta ulostautuminen meni ainakin vauhdilla, olen kuulemani mukaan TAAS ottanut tuntumaa asvalttiin ihan vauhdilla ja kerien. 

Aamulla (tai no, 11.30) heräsin sohvalta farkut jalassa ja t-paita nurinperin päällä. Eikä mitään hajua puhelimesta, lompakosta, bussikortista, avaimista tai mistään muustakaan. Onneksi kaikki oli tallessa ja ehjänä! Uudet keinonahkakengät olivat tosin saaneet pahasti osumaa, samoin pääni. Hirveä kuhmu oikean korvan yläpuolella joka muuten sattuu vieläkin niin perkeleesti. Samoin oikean lavan kohtaa löytyy kämmenen kokoinen mustelma, lonkassa on mustelma, reisi on kipeä, leukaan sattuu, mutta pahinta on morkkis! Ja siihen kuppilaan en kehtaa mennä ainakaan seuraavaan puoleen vuoteen!

Mutta olipa taas juopolla tuuria, en onnistunut halkaisemaan kalloani tai menettämään hampaita. Mitään ei murtunut, mitään ei hävinnyt..., eikun joo, rahat tililtä. Olen varmaan kuvitellut omaavani rajattoman saldon, nyt sitten ihmetellään viikko vitosen turvin. Pakko varmaan lainata joltain, että saa edes saatana eväät töihin:/ 

Ja mitä tästä opimme? Emme niin yhtään mitään. Tai jos nyt edes tällä iällä jotain...