En ole aamuihminen. Luonnollinen vuorokausirytmini on ilta-/yöpainotteinen, työttömänä tai pitemmillä lomilla ollessa vuorokausirytmi aina valuu siihen, että menen nukkumaan 02-03 ja herään 10-11. Toki pystyn joka ikinen viikonloppukin kääntämään homman niin, että menen nukkumaan aamuyöstä ja nukun puoleenpäivään. 

Joka perkeleen aamu on ihan yhtä vaikeaa ja vittumaista kammeta itsensä sängystä ylös klo 05.05. Kiky-aamuina vieläkin aikaisemmin. Varsinkin, kun piristyn aina illalla, vaikka olisin hortoillut päivän kuinka koomassa tahansa. En edes pysty muistamaan koska olen viimeksi viikolla nukkunut enemmän kuin 7 tuntia yössä! Yleensä yöunet jäävät jonnekin neljän ja kuuden tunnin välille ja aina väsyttää ihan armottomasti. 

Ja jos jollain helvetin ilveellä pääsisikin ajoissa nukkumaan, herään silti monta kertaa yössä milloin mihinkin. Ja mikään määrä kofeiinia ei riitä enää piristämään.

Olen väsynyt, vihainen ja vittuuntunut kroonisesti, sekä inhoan iloisia ja pirteitä aamuihmisiä, jotka tulevat kiekumaan hyvää huomenta paita oikeinpäin puettuna päälle, kun raahaudun naama norsunvitulla rystysiä maassa laahaten silmät puoliummessa työpaikalle.