Minulla on joku viha-rakkaussuhde työntekoon. Toisaalta vihaan sitä, mutta kun ilman hajoaa pää.

Koulutraumat jäivät sellaisiksi, etten yläasteen jälkeen juurikaan opiskellut mitään, joten töihin oli mentävä. Ja mutsin lompakolle, tietenkin. Olen vuorotellen ollut töissä ja työttömänä, tosin jokaikiset potkut ovat aina verottaneet jo ennestään surkeaa itsetuntoa. Paitsi ne yhdet, niistä olen suorastaan ylpeä! Kolmen kuukauden kitumisen jälkeen sain megaraivarit pomolle. Tilannetta edelsi se, että se eukko kulki perässäni koko päivän arvostelemassa persoonaani, työnjälkeäni, asennettani ja vaatetusta. Huusin sille ämmälle pää punaisena ja haukuin sitä kaikilla keksimilläni nimityksillä (happi meinasi loppua, minulla on melko laaja sanavarasto), lopuksi haistatin pitkät vitut ja marssin himaan. Seuraavana aamuna soi puhelin ja itse Iso Johtaja (yksi juoppo lehmä sekin, tämän haukkumani läystäkkeen bestis) ilmoitti jäisellä äänellä ettei tarvitse tulla enää. Kysyin aidon hämmästyneenä että "Mikä vittu sinut oikein sai kuvittelemaan että olisin muka tullut?" minkä jälkeen paiskasin luurin korvaan. Hah. Vieläkin hymyilyttää:D

Jämähdin myös ihan uskomattoman paskaan työpaikkaan vuosiksi, henkinen väkivalta niin työkavereiden kuin johdonkin osalta oli näin jälkikäteen aika rajua. Yksi tyyppi teki itsemurhan kiusaamisen takia. Jutusta ei tosin saanut puhua ääneen. Kun lopulta yyteet oli käyty ja vapaus koitti, se tunne oli jotain ihan mieletöntä! Tuntuukohan vankilasta vapautuminenkaan niin hyvältä? Nauroin koko matkan kotiin ja onnenhuumaa kesti ehkä kuukauden. Sitten alkoi alamäki ja se alamäki vei aika syviin vesiin. 

Seuraava työpaikka taas pelasti minut, aloin pikkuhiljaa päästä takaisin järkiini ja lopulta aloin viihtyä. Tästä työporukasta tuli ihan toinen perhe, mun rakas lauma:) Ensimmäistä kertaa tunsin kuuluvani johonkin porukkaan ja kaiken lisäksi meitä arvostettiin myös johdon puolelta. Sitten alkoi tapahtua, uudet pomot tulivat taloon, heti alkoi yyteet ja kyykyttäminen. Oltiin taas koiranpaskaa herrojen kengänpohjissa. Töihin meneminen alkoi taas vituttaa.

Nyt alkaa lomautukset ties miten pitkäksi aikaa ja kaikki on taas auki. Olen hakenut uutta työtä, ei vaan löydy. Raha-asiat ovat kohta päin persettä, ahdistaa ja vituttaa. 

Ja miten se muka vaihtamalla paranisi? Saatanan kikyt, orjatyöt ja jatkuva pakottaminen. Mikään ei riitä. 

Mihin minä muka edes kuvittelen pääseväni ilman mitään koulutusta? Varmaan taas tekemään vuokraorjana jotain pätkätöitä paskoihin paikkoihin, vailla mitään tulevaisuudensuunnitelmia. Mutta rahaa on jostain pakko saada, nytkin tekee jo tiukkaa laskujen kanssa, työttömyys olisi katastrofi.

Lottovoittoa odotellessa...