Oho, melkein kolme vuotta siinä blogitauossa sitten vierähtikin! Paljon on tapahtunut, hyvää ja pahaa, mutta nyt tuli joku raja vastaan ja päätin alkaa taas kirjoittamaan. Näin krapulapäivänä, olo on erittäin luova.

Tiistaina kuoli taas yksi kaveri, tämä oli nyt toinen lyhyen ajan sisällä. Kuolinsyynähän ei kenenkään kohdalla lue viina, mutta siitä kyse pohjimmiltaan oli. Nyt vasta olen alkanut havahtua, kun kavereita alkaa tippua ympäriltä. Miten paljon minä ihan oikeasti juon ja tulenko minäkin potkaisemaan tyhjää juurikin kupittelun takia?

Helvetin kallis harrastushan tämä on, ihan jo taloudellisesta näkökulmasta pitäisi pistää korkki kiinni ja raotella sitä sitten varovaisesti harvemmin. Ja monestiko olen tätä jo meinannut? Hah! Niinpä.

Kävin pitkästä aikaa katsomassa yhtä kaveriani, välimme menivät oikeastaan poikki tai ainakin huonoiksi jo useampi vuosi sitten. Kaveri alkoi sekoilla siihen malliin, että jopa minulle riitti se rottailu. Nyt jätkältä puuttui hampaita, se oli laihtunut, asui kurjassa paskaisessa kämpässä ja oli sekaisin jostain ihan muusta kuin holista. Eikä siitä nyt niin kovin montaa vuotta ole kun työskenneltiin yhdessä ja hengattiin vapaa-ajalla. Kaverista tuli ensin kokopäivätoiminen juoppo ja nyt on näköjään siirrytty jo kovempaan kamaan. Great. Siinä on varmaan seuraava joka puetaan puupalttooseen. Tai sitten se yksi kaveri jonka sekakäyttö ei tunne rajoja, en ymmärrä miten elimistö voi kestää valtavaa määrää nappeja ja viinaa vuodesta toiseen. Ei se loputtomiin kestäkään, kuulin itseasiassa keskiviikkona, että tämä herra makaa sairaalassa. 

Eihän kukaan varsinaisesti valitse elämää alkoholistina tai narkkarina. Se vain tapahtuu, ei kukaan päätä että "Alan dokuksi, se on varmasti niin nastaa elämää!" Mutta kun elämänhalinta alkaa lipsua, asioita vain tapahtuu. On mielenterveysongelmia, ongelmia töissä ja kotona, sitten niitä ongelmia paetaan juomalla tai muilla päihteillä ja yhtäkkiä ollaankin jo syvällä suossa, vaikkei siitä niin pitänyt käydä. 

Minulle ryyppääminen on sosiaalista ja hauskaa hommaa. Nousuhumala on kerrassaan mahtava tunne, olen iloinen, sosiaalinen ja koko maailma on avoin. Melkein velatkin muuttuvat saataviksi. Harmi vaan, että olen kohta 34-vuotias ämmä, enkä enää se parikymppinen nuori bilettäjä. Mutta kun "juhliminen" on kuulunut jokaiseen viikonloppuun aivan liian monta vuotta. Ei saatana, miettikää nyt: olen lähinnä ryypännyt viikonloput jostain 18-vuotiaasta asti! En nyt tiettykään ihan kaikkia, välissä on ollut niin harrastuksia kuin viikonlopputöitä, mutta kaikenkaikkiaan aika kosteissa merkeissä on menty.

Ja aina pitää olla joku vitunaikainen addiktio. Liikunta oli joskus, vedin senkin överiksi. Sitten tuli eri ääni kelloon ja alkoi biletyskausi, eiköhän sitäkin nyt olla tässä aika monta vuotta katseltu. Alkoa ja röökiä mennyt isolla rahalla tähän saakka... Väliin meni lääkkeitä, ei niinkään lääkärin määräämiä ja yhdessä aika pimeässä vaiheessa olin koukussa viiltelyyn, olin uskomattoman sekaisin päästäni ja ihme etten ehtinyt psykoosissani tappaa itseäni. Huh. Sitä paskaa en enää ikinä halua kokea!

Huvittavaa on, että olen hyvä kaappijuoppo. Aika harva tosissaan tietää millaisia määriä tärpättiä pystyn kurkkuuni kumoamaan. Kukaan ei pidä minua alkoholistina ja sitä olen itsellenikin tolkuttanut jo kauan. Olen aina hoitanut työt kunnolla, poissaoloja ei ole ikinä ollut viinan takia. Sovituista menoista olen kutakuinkin pitänyt kiinni, eikä minulle ole ikinä jäänyt putki päälle, saan kyllä korkin kiinni silloin kuin tarvitsee. Mutta määrät ovat jo huikeat, nytkin talviloman aikana riipaisin ke-la kännit joka ilta. Siinä taisi mennä salkullinen bisseä, viskipullo ja 2 litraa viiniä. Plus sitten ne mitä kaveri tarjosi, viskiä ja bisseä vetelin sielläkin yhden illan. (Ja tasoittelinpa torstaina päivällä parilla pubissa, tosin vaan parilla ja nekin iltapäivästä.) Kykenin sentään hoipertelemaan kotiin pullonloppujen kanssa. En kuitenkaan saanut unta kaatokännistäni huolimatta, vaan aloin siivota kaappeja kolmen aikaan yöllä. Lopulta nappasin Ataraxin millä sai tajun pois, en tiedä mistä ihan hirveät ylikierrokset oikein tulivat!

Huomenna taas pirteänä töihin, tiedän että se kupittelun jälkein morkkismasennusahdistus tulee varmasti kuin auringonnousu, mutta sekin on vaan kärsittävä. Mielialoihin bilettäminen iskee häijysti, vaikka kännissä olisi kuinka hauskaa tahansa, krapulassa ja vielä senkin jälkeen pari päivää ahdistaa ihan hirveästi. Ja kun siitä loppuviikosta toipuu, taas mennään uutta kierrosta.

Nyt varmaan tarttis tehdä jotain.