Taas yhdelle kaverille tuli persehedelmä ja toinen kaveripariskunta ilmoitti odottavansa perheenlisäystä. Mielessäni poistin koko köörin kaverilistaltani, koska tiedän jo entuudestaan, että yhteydenpito jää pois muksujen myötä. Ja se sopii kyllä minulle, lisääntyneet ihmiset eivät enää osaa puhua kuin yhdestä aiheesta, lapsista. Ja paskavaipoista. Kylläpä kiinnostaa.

Eilen lähdin yhden kaverini kanssa viettämään iltaa baarittelun merkeissä ja hauskaa oli. Tämä on niitä asioita joista en suostuisi luopumaan; vapaus mennä silloin kun huvittaa. Harmi vaan, että aikuistuneet kaverit eivät enää lähde mihinkään, koska kersa. Onneksi on velä muutamia, joiden kanssa voi kuvitella olevansa vielä nuori, villi ja vapaa, hahhah.

En edes pysty kuvittelemaan miten sen rääkyvän ja paskovan käärön tulo muuttaa koko elämää. Enkä edes tottapuhuen niin välitäkkään miettiä, saan meinaan hengenahdistusta ja lieviä paniikkioireita jo ajatuksestakin, että tuo sattuisi omalle kohdalle. Brrr... 

On vaikea onnitella tuoreita vanhempia tai raskausuutisen julkistanutta kaveria, kun lähinnä käy sääliksi. Mutta kukin tavallaan, pääasia on, että on onnellinen lasten kanssa tai ilman niitä.